sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Vauhdikkaat viisiviikkoiset

Perjantaina tuli pentusilla 5 viikkoa täyteen ja toiminnan määrä on kasvanut viime päivinä huikeasti. Hampaat ovat kovassa käytössä ja niitä kokeillaan kaikkeen, myös Sohvi-äitiin.

Sohvi leikittää hienosti pentujaan ja opettaa niille vetoleikkejä. 






Pentujen rutiineihin on nyt lisätty ulkoilu pihan aitauksessa. Myös lauman muut koirat osallistuvat ajoittain pentujen kasvatukseen. Erityisesti bordercolliepoika Hutch rakastaa pentujen kanssa puuhastelua.



sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kolmiviikkoiset esittelyssä

Pentusten kanssa on mennyt kaikki kivasti. Sohvi-emä on huolehtiva äiti, kuten kaikki emälinjan koirat Sohvin takanakin ovat olleet. Pennut ovatkin aika pyöreää porukkaa. Viimeisen viikon aikana kehitys on ollut hurjaa. Näkö- ja kuuloaistit toimivat ja pennut ovat enemmän jaloillaan. 

Pentujen viralliset nimet ovat vielä työn alla ja kutsumanimistä päättävät tulevat perheet. Toistaiseksi heitä kutsutaan nimillä Mini, Maisa, Mauri ja Jumpe. Pojat, Mauri ja Jumpe, ovat sellaisia lunkeja tyyppejä, jotka köllöttelevät mielellään sylissä eivätkä hötkyile turhista. Tytöt, Mini ja Maisa, ovat ovat vähän touhukkaampia. Maisan kanssa onkin nyt jo harjoiteltu syliin rauhoittumista. 

Mini, 3 viikkoa ja 2 päivää

Maisa, 3 viikkoa ja 2 päivää

Mauri, 3 viikkoa ja 2 päivää

Jumpe, 3 viikkoa ja 2 päivää

torstai 18. lokakuuta 2018

Pentulaatikossa tuhisee

12.10. ihana Sohvi-äippä sai meidän kaikkien iloksi kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Pennut ovat ensimmäisen kuuden vuorokauden aikana kasvaneet jo hurjasti. Toinen tytöistä, se ihka ensimmäisenä syntynyt pentu, on kaikkein pienin, mutta myös määrätietoisin. Tässä kuvasatoa pentujen ensimmäisen viikon kasvusta.