tiistai 14. maaliskuuta 2017

Pentublogi hiljenee jälleen

Niin se aika vierähti ja kaikki pennut muuttivat uusiin omiin koteihin. Perheet ovat kiitettävästi viestitelleet kuulumisia ja pienet kullanmurut kuulostavat terrieripennuilta :D. Pentublogi hiljenee tältä erää. Jatkossa näistä ja muista kavereista saa lukea Facebook-sivuiltamme. Tässä kuitenkin vielä kuvat koko joukosta.

Pojat

Tytöt

torstai 23. helmikuuta 2017

Seitsemän viikkoa täynnä ja meno yltyy!

Pennuille oli suunniteltu enemmänkin tälle viikolle ohjelmaa, mutta erittäin huono ajokeli sotki suunnitelmat. Sen sijaan pennuilla on ollut tyytyminen lumileikkeihin omalla pihalla. Isosisko Rhok veti lapsille siellä juoksukoulua.

Portaiden kiipeäminen on tekniikkalaji












tiistai 21. helmikuuta 2017

Kiireiset kuusiviikkoiset

Kuusiviikkoisilla pennuilla on paljon ohjelmaa. Vieraita heillä käy tiheään, kaukaisimmat ihan Virosta asti kun pentujen isän kasvattaja ja isän omistajaperhe tulivat katsomaan hurjaa joukkoa. Tosin pentuset olivat hyvinkin vieraskoreita eivätkä hurjia ollenkaan - juuri silloin :). Samalla saimme otettua pennuista poseerauskuvia kun oli sopivasti käsipareja avustamassa.

Ensimmäiset automatkat on nyt myös tehty, ensin käytiin sukuloimassa ja seuraavana päivänä eläinlääkärissä. Eläinlääkärissä pennut tarkastettiin ja ne saivat sirun niskanahkansa alle. Kaikki olivat varsin reippaita! Vaaka näytti ihan joka pennun kohdalla lähes samaa lukemaa, kahden kilon hujakoilla oli koko joukko. 

Tässä pennuista poseraauskuvat ja pentujen saamat viralliset nimet.

Upos Matrix

Upos Matrix

Upos Messi

Upos Messi
 
Upos Mohawk

Upos Mohawk

Upos Mojo

Upos Mojo

Upos Mr Big

Upos Mr Big
Upos Miss Midsummer

Upos Miss Midsummer
Upos Miss Megastar

Upos Miss Megastar

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Tassunjälkiä hangella...

Ihan ei hankea ole, mutta pieni lumikerros kuitenkin. Ilma on viimein ollut kuiva ja pakkastakin on ollut sopivasti. Mitä sopivin sää pentusten ulkoleikkeihin. Muutama kuva siitä.

Kuvaaminen on mennyt haastavaksi, pennut joko nukkuvat tai ovat kovasti liikkeessä. Päivä päivältä liikettä on enemmän. Joukko on edelleen hyvin tasainen niin kooltaan kuin luonteiltaan. Kaikki pennut tuntuvat innostuvan niin ruuasta kuin leikkimisestä. Ja kaikki nauttivat pusutteluista samoin kuin puremisestakin...







sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Neliviikkoiset opettelevat leikkimään

Neljäviikkoiset pennut ovat saaneet useita vierailijoita. Pentujen onkin tärkeää tutustua uusiin ihmisiin ja ympäristöön pentuaitauksen ulkopuolellakin. Isosisko Rhok on lapsista kovasti kiinnostunut ja viettää eräitä hetkiä ihastellen pikkusisaruksiaan aidan takana. Lelut ovat olleet viikonloppun hitti! Niitä pennut jo kiskovat keskenään.

Laku-äipän kanssa on kiva leikkiä!








Ruokakipolla on ruuhkaa

tiistai 24. tammikuuta 2017

Haukkuharjoituksia ja muita kasvun merkkejä

Pennuilla on ikää jo melkein kolme viikkoa. Ne ovat jo aika hyvin jaloillaan, niistä lähtee ääntä muulloinkin kuin nälkäisinä ja vielä puhkeamattomia hampaitaan ne kokeilevat kaveriin. Ympäristöön pennut alkavat reagoida koko ajan enemmän.
Uusia makuelämyksiä pennut ovat saaneet matolääkkeestä ja vähän jo maisteltiin jauhelihaakin. Kaikki pennut olivat innoissaan näistä uusista mauista. Painoa pennuilla on nyt vähän alle 800g.






torstai 19. tammikuuta 2017

Kaksiviikkoisten kuulumisia

Maanantaina tytöistä toisen silmät avautuivat ja pitkin viikkoa sitten muidenkin. Pennuilla on kova pyrkimys jaloilleen, mutta ihan ne eivät vielä kanna... Tässä päikkäreillä äipän kanssa.



Tässä silmät auki Kurtilla. Tämä pikkukaveri on jo useampaan otteeseen pompsahtanut pentulaatikosta ulos ja ollut hyvin tyytyväisen oloinen tultuaan poimituksi siitä ulkopuolelta syliin. 


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Ekat potretit

Pennut kasvavat kovaa vauhtia ja Laku-äippä näyttää koko ajan pienemmältä ja pienemmältä pentusten rinnalle. Tarkkana äippä katsoo, että jokainen pentu saa ruokaa ja tulee hoidettua.

Pennut esittäytyvät potretein. Tässä vaiheessa pennuilla on tunnistenimet - pennut tulevat siis myöhemmin saamaan viralliset nimet, joilla ne rekisteröidään.

Pojat esittelyssä
Pojat

Klasu

Kurt

Kelju
 
Keke
 
Kentsu
Tytöt esittelyssä

Tytöt
Kisu
Kirku